Luonnonläheinen kansa

Suomalaiset ovat kansa, jota on aikojen saatosta määrittänyt eräänlainen syrjässä oleminen. Ensimmäinen maininta suomalaisista on Tacituksen historiateoksessa ajanlaskumme alkuvuosilta kahdentuhannen vuoden takaa. Ei liene niinkään yllättävää, että suomalaiset tässä kuvataan alkeellisiksi luonnon varassa eläjiksi, joiden ainoa hyve on se etteivät he osaa paremmasta unelmoidakaan.

Sittemmin Suomi on kokenut asteittaisen sivistymisen, ensin hitaasti sitten nopeammin. Silti väittäisin, että meissä on edelleen jäljellä tuota Tacituksen kuvailemaa luonnossa eläjää, jopa harvinaisen suurissa määrin. Tämä näkyy tarpeessamme hakeutua luonnon läheisyyteen milloin se suinkin on mahdollista. Helsingissä ihmiset kuljeksivat vapaa-aikanaan Suomenlinnan tai Seurasaaren tapaisissa paikoissa, puhumattakaan Keskuspuistossa lenkkeilevistä tai kalastusta merellä harrastavista. Samoin moni suomalaisista edelleen viettää lomaviikkojaan mökkeillen tai matkustaa vaikkapa Madeiralle luontopolkuja kiertämään.

Varmasti tämä läheinen suhde ympäröivään luontoon on perua sekä pitkään jatkuneesta agraarikulttuurista, että pienestä asukastiheydestä. Aivan viime päiviin asti on suomalainen kokenut luontevaksi virkistää itseään milloin missäkin pusikossa, rapakossa tai mäen harjalla. Tämän luontoon ja yksinäisyyteen hakeutumisen kääntöpuolena on sitten hieman tuppisuinen ja juro kansa, joka herkästi kiusaantuu kun toinen ihminen tulee liian lähelle tai alkaa liiaksi juttelemaan. Jo ikiaikaisista ajoista saakka on geeneihimme kirjattu se tieto, ettei turhalla huulten heiluttamisella mitään saavuteta. Parempi on hiljaisuudessa tuijotella järven selälle, laskea verkkoja tai muuten vain vetäytyä korpeen asioita pohdiskelemaan.

Vaikka toki maailma muuttuu ja suomalaiset sen mukana. Vähä vähältä olemme mekin oppineet tulemaan ulos kuorestamme. Ja vaikkei meistä aivan helpolla mitään etelämaalaista hölöttäjää saakaan, me sentään nykyään ainakin yritämme olla vähän enemmän jotain muuta, kuin mitä esi-isämme perinteisesti ovat olleet. Silti väittäisin, että luonto on edelleen suomalaiselle olennainen väline virkistäytymiseen, samoin kun se pysyy luontevana osana pohjimmaista identiteettiämme.

Erityisesti tämä suomalaisten luontosuhde tule näkyviin metsiemme määrässä. Meillä on väestömäärään suhteutettuna suurin metsäpinta-ala koko Euroopassa. Maailman mittakaavassa olemme kymmenensiä. Moni ulkomaalainen ei Suomeen tultuaan voikaan kuin ihmetellä metsiemme määrää. Yläilmoista katsottuna maamme on harvojen asutuskeskusten täplittämää metsää. Saman voi maantietä ajaessaan havaita lähietäisyydeltä: metsää metsän perään.

Enimmäkseen Suomen metsät ovat sekametsää, jossa on niin havu- kuin lehtipuitakin. Kuitenkin niin, että havupuut ovat selvästi hallitsevassa asemassa. Suomi kuuluukin suurimmalta osaltaan nk. boreaaliseen kasvuvyöhykkeeseen eli taigaan. Kaikkein harvinta puusto on maan pohjoisosissa, jossa ilmaston ankaruus tekee kasvustosta kitukasvuista.

Luonnon uhkakuvat

Huolimatta suomalaisten luonnolle antamasta arvosta, uhkiakin on. Suomen luontotyypeistä, eli tietyille eliölajeille suotuisista olosuhteista, puolet ovat uhanalaisia. Kaikkein uhanalaisimpiin luontotyyppeihin kuuluvat kedot ja niityt, niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin. Nuohan ovat juuri niitä kansallisromanttisia perinnemaisemiamme, joiden katoamista tuskin osaisi kuvitellakaan. Suurimpana syynä luontotyyppien uhanalaisuudelle ovat erilaiset maanviljelyyn liittyvät toimenpiteet, kuten ojittaminen, vesistöjen rehevöityminen ja peltojen raivaus.

Suurempi ongelma tällä hetkellä niin Suomessa kuin maailmallakin on ilmastonmuutos. Suomessa ilmastonmuutoksen vaikutukset osuvat etenkin talveen. Keleistä tulee leudompia, lumen määrä vähenee ja sademäärät kasvavat. Samalla kesistä voi tulla kuumempia ja merenpinta nousee.

Näillä näkymin ilmaston odotetaan nousevan Suomessa 2-5 astetta vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaa etenkin talvisten sademäärien runsasta lisääntymistä, omalle luonnollemme ominaisten lajien katoamista ja uusien eliölajien ilmaantumista pihapiiriimme. Yksi mahdollinen uhkakuva ilmastonmuutokseen liittyen on myös Golf-virran heikkeneminen. Tämä puolestaan tarkoittaisi, että Suomen lämpötila saattaa laskea kymmenen asteen verran alemmas. Näin olomme muistuttaisivat nykyistä Siperiaa.

Tällä hetkellä Suomen viralliset tavoitteet ilmastonmuutoksen suhteen ovat päästöjen vähentäminen ja uusiutuvien energianlähteiden käyttöönotto. Paljon on silti vielä tällä saralla tehtävää. Olemme monessa jo maailman kärjessä, toivottavasti myös tässä asiassa.